• Colosé Finland

Rasvaisesta ihosta kuulas ja kaunis!


Millainen on rasvainen iho?

Jatkuvaa kiiltoa, laajentuneita ihohuokosia ja epäpuhtauksia. Mahdollisesti heti puhdistuksen jälkeen voi tuntua hetken jopa kuivalta ehkä kireältäkin, mutta hetken päästä taas kasvoista löytyy kiiltoa. Rasvainen iho voi olla ongelma kaikenikäisillä, mutta etenkin murrosiässä moni kärsii siitä.


Mikä on rasvaisen ihon syy?

Lisääntynyt talituotanto on useimmiten syy rasvaiseen ihoon. Liiallinen talituotanto puolestaan pää-sääntöisesti johtuu hormoneista. Normaali iho tuottaa rasvaa vain sen verran kuin iho tarvitsee. Rasvaisessa ihossa talia syntyy selkeästi enemmän kuin iho tarvitsee, jolloin ylimääräinen tali päätyy ihon pinnalle. Ikäväkseen rasvaiseen ihoon liittyy myös muita ongelmia, kuten taipumus punoituk-seen selä lisääntyneen talituotannon vuoksi huokosten tukkeutuminen, laajentuneet ihohuokoset sekä hapettunutta talia, joka voi johtaa mustapäihin. Liiallinen tali houkuttelee bakteereita ja näin voi johtaa tulehduksiin. Etu rasvaiselle iholle puolestaan on se, että iho muuttuu ryppyiseksi selkeästi hitaammin kuin kuiva iho. Iho on myös vahvempi ja kestävämpi.


Miten hoitaa rasvaista ihoa?

Rasvaisen ihon saa pidettyä hyvässä, raikkaassa kunnossa hyvällä oikealla hoidolla. Tuotteilla on oltava talituotantoa tasapainottava, talia poistava ja bakteereilta suojaavia vaikutuksia sekä niiden on hyvä sisältää riittävästi kosteutta, jota iho kaipaa.


Vinkkejä Colosé tuotteiden valintaan rasvaiselle iholle!

Tärkeintä on puhdistaa iho oikein ihotyypille sopivalla puhdistusaineella. Käyttää pH-neutraaleja tuotteita, jottemme vie ihon omaa happovaippaa pois ja altista ihoa väliaikaisesti suoraan epä-puhtauksille.

Selkeästä liiallisesta talituotannosta kärsivä saa avun Puhdistusgeelistä (Lotion de nettoyage), joka on tarkoitettu epäpuhtaan ja runsaan talituotannon omaavalle iholle. Puhdistusemulsio (Lait Démaquillant doux) normaalille iholle ja Puhdistusvoide (Créme Nettoyante) hillitsee talituotantoa sekaiholla. Kaikki ovat pH tasapainotettuja puhdistustuotteita.

Alkoholiton kasvovesi täydentää aina puhdistuksen. Colosén molemmat Kasvovedet ovat sekä pH tasapainotettuja että alkoholittomia. Kasvovesi vie loput lian, epäpuhtauksien ja naamion jäämät sekä valmistaa ihon käytettäville hoitotuotteille. Lisäksi suuri kosteuttava vaikutus!


Rasvaisen ihon Detox hoitosarja!

Colosén tehtaalla on kehitetty erittäin toimiva ja tehokas Detox tuoteperhe, jossa tuotekehitys-päällikkömme David Faivre yhdessä tiiminsä kanssa on luonut ainutlaatuisen rasvaiselle iholle suunnatun sarjan. Biomimeettisesti valmistetut Galeeniset yhdisteet tukevat ihoa luonnollisella tavalla. Sisältävät ihosoluja korjaavia ja hoitavia yhdisteitä, jotka hillitsevät talituotantoa, estävät bakteerien toimintaa sekä kelatoivat - imevät itseensä - epäpuhtauksien lisäksi myös liiallista talia.

Detox tuoteperheen Detox-seerumi (Detox Purifying serum) ja Detox 24h kasvovoide (Detox 24h Purifying cream) sisältävät hivenaine coctailin; sinkki, kupari ja magnesium, jotka auttavat soluja uusiutumaan, tasoittavat ihon värieroja vieden punoitusta sekä kirkastaen ihoa. Samoin arvostetun avocadoöljyn vitamiinit (A-B-C-D) sekä sen antioksidantit parantavat ihoa yhdessä neidonhiuspuu-uutteen vitamiinien kanssa. Taikapähkinäuutteen vaikutus näkyy puolestaan ihoa rauhoittavana ja ihoa uusivana ominaisuutena.

Detox syväpuhdistava naamio (Detox Purifying mask) sisältää edellisten aineosien lisäksi myös jauhemaista aktiivihiiltä (Charcoal powder), joka 1-3 kertaa viikossa pitääihon kirkkaana ja puhtaana. Charcoal powder; aktiivihiiltä on tutkittu lääketieteessä ja todettu sen vievän mm. stafylokokki bakteerin vaikutusta. Aktiivisten aineosien yhdistelmät suojaavat ihoa ympäristön saasteiden vaikutuksilta.

Bonuksena Detox syväpuhdistavat laput (Detox Purifying Skin cotton pads) sisältävät samoja vaikuttavia aineosia kuin edellissäkin tuotteissa. Ujuta ne helpottamaan arkea silloin, kun aktiivinen elämä sitä vaatii; salilla, kuntoilussa, matkoilla jne. Todella toimivat arjen helpottajat!

Päivittäinen, huolellinen puhdistus ja suojaus omalle ihotyypille tarkotetuilla tuotteilla takaat kauniin, kuulaan ihon. Näin ihosi vanhenee arvokkaasti!



Kysy lisää ammattitaitoiselta myyjältäsi; käy ostoksilla www.coloseshop.fi



101 views